Monisuhdematkan alussa pohditaan, miten matkalle lähtisi, minne se voisi johtaa, ja keitä matkallaan ehkä kohtaa. Matkan alkumetreille mahtuu mukaan erilaisia tunteita, toiveita ja odotuksia, mutta reitti ei ole aivan selvä.
Monisuhdematkaajia on moneen lähtöön. Yksi lähtee hyvin spontaanisti eteenpäin, uskoen, että taklaa mahdolliset esteet, jos niitä ilmenee. Yksi etenee rauhallisesti ja harkiten, pakaten mukaansa erilaisia välineitä, joiden avulla toivoo välttävänsä umpikujat ja polulta eksymisen. Yksi suunnittelee matkaansa loputtomiin, mutta jännityksen vuoksi matkaan lähteminen tuntuu mahdottomalta tai viivästyy.
Miten tahansa monisuhdematkalle lähtee, on todennäköistä, että jotkut asiat tuntuvat erilaiselta, kuin mitä odotti, ja yllättäviä juttuja mahtuu mukaan. Esimerkiksi mustasukkaisuus, kateus, NRE (new relationship energy) tai erilaiset pelot saattavat yllättää voimakkuudellaan.
Matkan alussa euforinen vapauden tunne ja valtava epävarmuus tai riittämättömyyden kokemukset voivat vaihdella laidasta laitaan, kun jokainen etsii ja löytää omia ja yhteisiä rajoja uudessa tilanteessa. Omien ja muiden ristiriitaistenkin toiveiden ja odotusten yhteensovittaminen ja kaikille riittävän turvallisen tilanteen löytäminen vaatii tarkkaa ja aktiivista navigointia vaaranpaikkojen ohi.
Kun monisuhdematkaajan repussa kulkee mukana tervettä itsereflektiokykyä, avoimuutta ja kommunikaatiokeinoja, sekä hippusellinen turvaa, lempeyttä ja huumoria, matkan teko helpottuu.
✍️ Harjoitus:
Pohdi tai keskustele jonkun toisen monisuhdematkaajan kanssa siitä, minkälaisia eväitä sinun repussasi kulkee, jotka ovat auttaneet sinua matkallasi?
Tule matkakumppaneidesi kanssa hakemaan lisää eväitä reppuun suosittuihin Suhdetuokioihimme! Seuraavat järjestetään Helsingissä 12.11., 28.11. ja etänä verkossa 2.12. Lisätietoja ja ilmoittautumisen löydät tapahtumakalenteristamme. Lämpimästi tervetuloa!
Monisuhdemarraskuun 2026 teema on #monisuhdematkalla. Jaamme marraskuun aikana tarinoita, kokemuksia ja tietoa monisuhteisuuden monista poluista. Tarjolla on myös tapahtumia ja tukea matkasi eri vaiheisiin. Tervetuloa mukaan monisuhdematkalle! 💜
#monisuhdemarraskuu #monisuhdemarraskuu2026 #sateenkaarisuhteet